rakentamassa Suomen ensimmäistä Joutsenmerkittyä omakotitaloa

Pelastamme maailmaa vähän joka päivä...omalta osaltamme rakentamalla perheellemme Suomen ensimmäistä Joutsenmerkittyä omakotitaloa - tervetuloa mukaan seuraamaan hankettamme!

Keittiön ja muiden kiintokalusteiden suunnittelun status

Keittiön ja muiden kiintokalusteiden suunnittelun status

No niin, nyt kun olemme jälleen matkalla eteenpäin eikä uudelleen maan alle mistä mieheni viimeviikkoisessa, hieman epätoivoisessa, postauksessa kertoi, voisin minä avata talon kiintokalusteiden suunnittelun nykytilannetta. Keittiön aktiivinen suunnittelu alkoi samaan aikaan kuin arkkitehtisuunnittelu noin pari vuotta sitten.  Varsinainen keittiösuunnittelu yhdessä keittiötoimittajien kanssa suurin piirtein samoihin aikoihin kuin rakennustyöt alkoivat viime elokuussa. Aikaa on siisRead more about Keittiön ja muiden kiintokalusteiden suunnittelun status[…]

Raksaviikot 1 vuosi, 10-11 viikkoa: STRESSI!! (ja mikä siinä rakentamisessa oikein stressaa)

Raksaviikot 1 vuosi, 10-11 viikkoa: STRESSI!! (ja mikä siinä rakentamisessa oikein stressaa)

Tässä on ollut pientä radiohiljaisuutta, syynä on ollut – stressi. Rakennnusblogeja ja keskustelupalstoja paljon lukeneena uskallan sanoa että aika monessa rakennusprojektissa tulee takaiskuja, joillekin pienempiä ja joillekin suurempia. Hiuksia nostattavimmat tarinat olen lukenut Mika Raution blogista, jossa hänelle erinäisten käänteiden jälkeen tuli vesiliittymä maksamaan noin 50.000 eur sekä Villa Painajainen -blogi, jossa meni sitten aivan kaikki metsään ja asiaRead more about Raksaviikot 1 vuosi, 10-11 viikkoa: STRESSI!! (ja mikä siinä rakentamisessa oikein stressaa)[…]

Toisenlainen arki alkanut

Toisenlainen arki alkanut

Perheemme arki on viimeisten viikkojen aikana muuttunut suuresti. Lapset ovat aloittaneet päiväkodin, minä olen palannut työelämän pariin ja miehelläni ei tällä hetkellä riitä vuorokauden tunnit kaikkeen rakennusprojektiin liittyvään. Tämä syynä blogin hiljaiseloon tällä kertaa.. Työelämään palaaminen tuntuu mielekkäältä ja motivoivalta mutta eroahdistus lapsista painaa. Seuraavassa kauniissa tekstissä kuitenkin monia lohduttavia sanoja: He ovat itseensä kaipaavanRead more about Toisenlainen arki alkanut[…]

Aurinkoinen sunnuntai Joutsentalolla

Aurinkoinen sunnuntai Joutsentalolla

Kulunut viikko on ollut perheellemme raskas. Talonrakennus jäi hetkeksi taka-alalle kun jouduimme asioiden ääreen, jotka elämässä ovat niitä oikeasti merkityksellisimpiä. Nyt kaikki on hyvin ja saimme tänään vihdoinkin nauttia ihanasta kiireettömästä yhdessäolosta perheen parissa. Kauniissa auringonpaisteessa lumi- räntä ja raekuurojen (!) saattelemana suuntasimme tietysti tulevan kotimme ulkoilumaastoihin ja elämä hymyilee jälleen. Huomenna jatkuu rakentaminen täydellä teholla. Kiitos kaikilleRead more about Aurinkoinen sunnuntai Joutsentalolla[…]

Raksaviikko 36: valuja, kattotuoleja ja vähän Wäinö Aaltosta

Raksaviikko 36: valuja, kattotuoleja ja vähän Wäinö Aaltosta

Nyt olisi toivon mukaan kaikki seinävalut tehty. Tuntuu todella mukavalta että ollaan päästy nyt vihdoin tekemään kattoa. Kattotuolit saapuvat torstaina. Yksi paikallinen yrittäjä, jolla on nosturilla varustettu vaihtolava-auto kävi pari kuukautta sitten tontilla nostamassa muutaman teräspalkin paikalleen, ja sekä minä että hän ajatteli että sopii se sama laite kattotuolienkin nostamiseen. Siinä olimme kummatkin aika ihmeissään perjantaina kunRead more about Raksaviikko 36: valuja, kattotuoleja ja vähän Wäinö Aaltosta[…]

Raksaviikko 34: Aurinkoa ja Kari Tapiota

Raksaviikko 34: Aurinkoa ja Kari Tapiota

Aah mahtavaa, keväinen ilma! Tuntuu erittäin mukavalta, vaihdoin talvihanskat kevyempiin työhanskoihin. Tunteiden vuoristoradalla tällä viikolla oltiin taas vahvasti menossa ylöspäin. Työt etenivät hyvin, minä tein talon eteläpäädyn korkeimpia harkkoasennuksia ja Lauri teki autotallin kattoa. Talo alkaa saada nyt muotoaan. Ensi viikolla tavoitellaan että saadaan betonivalut kaikkiin seiniin ja sitten seinät olisivat valmiita kattotuolien asennusta varten.Read more about Raksaviikko 34: Aurinkoa ja Kari Tapiota[…]

Raksaviikko 32: just nyt huumori vähissä

Raksaviikko 32: just nyt huumori vähissä

Tällä hetkellä ottaa päähän, simple as that.  Miesflunssa ja sen jälkitaudit ovat verottaneet vireystilaa jo kohta kolme viikkoa. Joten mikä parempi hetki onkaan tehdä päivitys, jossa kuvataan tätä raskaampaa puolta omakotitalorakentajan elämässä. Esimerkinomainen kuvaus päänsäryistä ja tuntemuksista myös silloin kun vähän tökkii. Eli here goes:) Projekti tuntuu etenevän tus-kas-tut-ta-van hitaasti. Tänään olin rakennuksella yksin kun timpuri-LaurillaRead more about Raksaviikko 32: just nyt huumori vähissä[…]

Rakenna, Sisusta & Uudista messujen antia

Rakenna, Sisusta & Uudista messujen antia

Jälleen kerran suuntasimme messuille, tällä kertaa Turun Messukeskukseen ja Rakenna, Sisusta & Uudista messuille. Meistä on tässä vaiheessa rakennusprojektia tullut messuilla käymisen mestareita pienten lasten kera. Tänäänkin oli hoitolaukku täynnä erilaisia välipaloja ja kuopus sai poikkeuksellisesti tutin aina kun kärsivällisyys meinasi loppua (..tutti oli suussa lähes koko ajan). Nähtiin ja opittiin jälleen paljon uutta ja kiinnostavaa, hyväRead more about Rakenna, Sisusta & Uudista messujen antia[…]

Kotini on linna

Kotini on linna

Lähdemmekö naamiaisiin, kysyi esikoinen lauantaina kun puimme vapaapäivän kunniaksi päällemme vähän hienommat kaupunkivaatteet ”koti-äidin” ja ”rakentaja-isän” nykyisten virka-asujen sijaan.. Päämääränä meillä oli Turun keskusta ja asuntonäyttö Turun pahamaineisen Keskusvankilan eli Kakolan saneeratuissa asunnoissa. Ei ostoaikeissa tälläkään kertaa vaan inspiraatiomielessä jälleen. Tämä Kakolan kohde on niin mielenkiintoinen ja mielikuvitusta kutkuttava että se oli pakko kokea.  Ajatelkaa mitä kaikkeaRead more about Kotini on linna[…]