Terveisiä Joutsentalolta pitkästä aikaa täällä blogin puolella!
Meillä on kuluneen kuukauden aikana rakennettu pihaa ja loppu häämöttää tämänkin projektin osalta. Hienolta näyttää omasta mielestä mutta on tämäkin rakentamisen osa-alue ollut aikamoinen työrupeama. Ymmärrän kyllä niin hyvin niitä jotka tietoisesti jättävät tämän osan talon rakentamista myöhempään ajankohtaan!
Olemme nyt asuneet talossa kohta kolme kuukautta ja talo alkaa vihdoinkin tuntumaan kodilta. Pitkään meni että tekemättömien asioiden lista esti (ainakin meidän aikuisten) kotiutumista mutta nyt alkaa tuntumaan että tämä on koti jossa voi myös rentoutua.
Mutta takaisin pihan rakentamiseen. Muistatte varmaan tämän hävityksen kauhistuksen näkymän ”pihalta” noin vuosi sitten. Tässä vaiheessa ei oikein vielä pystynyt hahmottamaan miten tästä taistelutantereesta saisi siistin ja kauniin pihan. No tässä kuitenkin olemme – piha on siirtonurmea ja istutusalueiden haketta vaille valmis!
Meillä oli ihan alusta asti tämä kuva ohjenuorana pihan rakentamisen suhteen, jonka hahmottelin paperille kauan aikaa sitten ja josta kirjoitin tässä postauksessa:
Seuraavassa tuttuun tapaan lähiviikkojen tapahtumia kuvien muodossa:
Pihan laatoitustöiden ja muurikivistä rakennettujen istutuslaatikoiden valmistuttua oli istutusmullan ja nurmikkomullan vuoro. Sitä tuotiin tontille yhteensä kuusi kurmalavallista, lähes sata kuutiota. Meillä oli melkoinen ”multa-show” jonkin aikaa ja voitte varmaan kuvitella kuinka paljon sitä kantautui lasten ja aikuistenkin kengänpohjissa sisätiloihin.. Huoh!
Istutuslaatikot ja muut istutusalueet suojattiin maisemointikankaalla estämään rikkakasvejen itämistä. Nurmikkoalue on ollut pari viikkoa suojaamatta ja jo nyt siinä itää kaikennäköistä. Onneksi nurmikkorullat tulevat ensi viikolla.
Taimet tilasimme pihasuunnitelmamme perusteella Viherlassilasta. Saimme hyvää palvelua istutusvinkkien ja tulevaisuuden hoito-ohjeiden muodossa. Istutustalkoot pidettiin viikko sitten lähisuvun avustuksella. Piiitkän sunnuntaipäivän aikana istutimme yhteensä 70 kasvia. Tuhannet kiitokset apujoukoille, ilman teidän apua istuttaisimme taimia vielä pitkään.
Pihalle valitsimme seuraavat kasvit, joista istutimme heiniä ja jalohortensioita lukuunottamatta kaikki muut:
Eilen lauantaina alkoi raja-aidan rimoituksen rakentaminen ja tänään illaksi se valmistui. Hieno tuli! Tuon betonista valetun alaosan ansiosta saimme tonttien välisen korkeuseron kauniisti maisemoitua. Rouhea betoni-pinta puutarhassa on myös mielestäni kaunis elementti.
Loppuun vielä kuva Joutsentalon ensimmäisestä viherkasvista sisätiloissa :). Minä olen aina tykännyt puutarhassa puuhastelusta mutta sisätilojen vihersisustaminen on minulle vieras alue. Talon isot ja avarat tilat kuitenkin kaipaavat viherkasveja, joten nyt on aika paneutua viherkasvien ihmeelliseen ja ihanaan maailmaan. Tämä graafisen kaunis viherkasvi on nimeltään Alokasia ’Polly’.