Olemme tavallinen nelihenkinen pienlapsiperhe, rakentamassa ensimmäistä omakotitaloamme Varsinais-Suomeen. Haluamme rakentaa perheellemme kauniin, laadukkaan, terveellisen, energiatehokkaan ja ympäristöystävällisen talon – ja kaikki tämä kohtuullisella budjetilla!
Olemme ottaneet tavoitteeksemme rakentaa Suomeen 1. Joutsenmerkki-sertifioitu omakotitalo. Tavoite ei ole aivan vaatimaton – mutta olemme onnistuneet löytämään ympärillemme useita tahoja rakennusalalta, joilla on sekä ammattitaitoa ryhtyä tähän hankkeeseen että myös aito tahto “tehdä toisin” – ravistella ehkä osin hieman kaavoihin kangistunutta pientalo-rakentamista. Talotoimittajamme HEVI-Kivitalojen toimitusjohtajaa Lauria lainataksemme: “Tehdä kuten ennenkin – se on meidän suurin haastajamme!”
Ympäristöasiat ovat osa arvomaailmaamme (kauniin arkkitehtuurin, toimivuuden ja kohtuullisen budjetin lisäksi). Olimme projektimme alkuvaiheessa ihmeissämme, kun selvisi että Suomessa on tällä hetkellä vain yksi Joutsenmerkitty talo – Mestariasunnot Oy:n rakennuttama kerrostalo Järvenpäässä, joka valmistui joulukuussa 2015. Yhtään Joutsenmerkittyä omakotitaloa ei Suomessa vielä ole – ja siitä se idea sitten lähti.
Tavoitteemme on päivittää näitä sivuja ja rakennusblogia rakentamisen ja lapsiperheen arjen pyörittämisen ohella, samaan tahtiin kun opimme enemmän sekä Joutsenmerkityn talon kriteereistä että omakotitalon rakentamisesta yleensäkin.
Tervetuloa seuraamaan hankettamme!