Keittiösuunnitelmia

Jospa tänään kertoisin hieman keittösuunnitelmistamme.. Kello on kahdeksan ja lapset laitettu juuri nukkumaan, hyvä minä!  Mies on edelleen raksalla. Piiitkä päivä kotirintamalla ja raksalla siis..

Keittiösuunnitelmamme on elänyt ja malleja on ollut monta eri näköistä ja kokoista matkan varrella. Liikkeelle lähdettiin siitä että toivomme keittiöön mahtuvan nykyinen arkiruokapöytämme, pyöreä pöytä, jonka halkaisija on 100 cm. Sen ympärillä vietetään arjessa niin paljon aikaa vaikka kodistamme löytyy myös iso ”juhlavampi” ruokapöytä. Tämä iso pöytä toimii arjessa useimmiten lasten askartelupöytänä nykyisessä elämänvaiheessa.

Tulevassa talossa keittiö sijaitsee talon kadunpuoleisessa päädyssä mutta avoimen pohjaratkaisun ansiosta sieltä on näkymä koko talon läpi. Ikkunoita halusimme kaksi, jotta keittiöstä tulisi mahdollisimman valoisa. Kadulle päin on korkea lattiasta kattoon ikkuna ja pihatielle päin toinen leveämpi ikkuna, joka alkaa ruokapöydän tasolta. Alustavissa suunnitelmissa kadulle päin oli välitilaikkuna, jolloin keittiön kaapistot olisivat kiertäneet tilaa L-muotoisena kokonaisuutena tai itseasiassa U-muotoisena kun meille tulee myös tuo niemeke rajaamaan keittiötä muusta tilasta. Ensimmäistä keittiösuunnitelmaa tehdessäni eräässä keittiöfirmassa huomasin että kokonaisuudesta tuli hyvin raskaan näköinen. Arkkitehtimme ehdotti silloin tuota kapeata lattiasta kattoon ikkunaa ja ihastuin ideaan. Tällä tavoin kaapistot jakautuvat selvästi kahteen eri kokonaisuuteen.

 

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö_010916

 

Keittiön eri toiminnot ja niiden sijoituspaikat on mietitty valmiiksi arkkitehdin kanssa, seuraavaksi sitten keittiötoimittajien kanssa suunnittelemaan materiaaleja ja kodinkoneita, Joutsenmerki kriteerit täyttäviä tietenkin. Joutsenmerkin keskeiset keittiötä koskevat vaatimukset ovat seuraavat:

  • keittiön kaapistoissa yleisesti käytettävät MDF-levyt pitää olla vähintäin E1/M1 sertifioituja. Tämä tarkoittaa sitä että sisäilmaan leviävät formaldehydipäästöt ovat erittäin alhaiset (käytännössä olemattomat).
  • Lisäksi kodinkoneiden tulee olla energiatehokkaita, minimissään A++ (jääkaappi, pakastin), astianpesukoneen A+, liesi A ja liesituuletin B.
  • myös jätteidenlajittelun tulee sisältää 4 jaetta asuintalossa

Lyhyesti vielä eri toimintojen sijoituksesta. Keittiön länsiseinälle tulee allas, astianpesukone ja liesi, jonka alla uuni. Liesituuletin integroidaan lieden yläpuolella olevan kaapin alle. Pitkään pähkäiltiin tätä asiaa, ensimmäisissä hahmotelmissa liesi oli niemekkeessä ja sen yläpuolella liesituuletin. Päädyimme kuitenkin siihen että liesituuletin olisi ollut näkymän tiellä ja niemekkeen käyttö olisi ollut ainoastaan lieden käyttöä varten. Siirtämällä liesi pois niemekkeestä vapautimme sen muuhun käyttöön. Nyt se toimii ”hengailupisteenä”, jossa voi seurustella kokin kanssa, ruoan valmistelu paikkana ja juhlissa tarjoilupöytänä. Nyt saan myös niemekkeen eteen pari baarijakkaraa, joista olen haaveillut.

Keittiön pohjoisseinälle on sijoitettu jääkaappi ja pakastin, toiveissa integroidut sellaiset. Jääkaapin vieressä voisi olla jonkinlainen ”aamiais-kaappi”, jossa säilytettään kaikkea sellaista mitä ei haluta näkyville, kuten kahvinkeitin, leivänpaahdin jne. Tämä korkea kaapisto-kokonaisuus on omassa visiossani yhtenäinen, rauhallinen ja yksivärinen. Detaljit selviävät sitten kun päästään valitun keittiöfirman kanssa suunnittelupöydän ääreen. Tätä odotan innolla!!

Seuraavassa kaksi arkkitehdin tekemää visualisointia keittiön osalta. Näissä ikkunat ja lieden paikka vielä päivittämättä ja tuo korkea kaappirivistö myös kapeampi kuin lopullisessa suunnitelmassa.

 

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö_010916
Näkymä olohuoneesta keittiön suuntaan

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö_010916

 

Lopuksi tuttuun tapaan inspiraatiokuvia unelmakeittiöistä. Lähteenä jälleen Pinterest 🙂

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö

Tämän ensimmäisen kuvan keittiössä värit ja pinnat miellyttävät minun silmää. Vaalean tammen ja valkoisen yhdistelmä on niin kaunis, sitä tulee varmasti jossain määrin keittiöömme. Tuo valkoien taso on myös kaunis. Melkoisena pedanttina en kuitenkaan halua valita kotiini vaikeasti puhtaana pidettäviä pintoja, joten se hieman mietityttää.. Onko teillä käyttökokemuksia? Markkinoilla on uutuutena FENIX NTM supermatta kalustepinnoite, jossa esim. sormenjäljet eivät näy. Tämä kiinnostaa..

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö
WOW

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö
Näistä baarituoleista haaveilen. Mieheni ei niille ole vielä lämmennyt, joten vuorossa pientä kädenvääntöä asiasta 🙂

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö

Vetimetön ilme on visualisesti kaunis mutta sitä ei mielestäni saa toteuttaa käytännöllisyyden kustannuksella. Itegroidut kodinkoneet (jääkaappi, pakastin ja astianpesukone) ovat liian raskaita avattaviksi ilman kunnollista kädensijaa. Saa siis nähdä mihin päädytään näiden osalta.. Otan mielelläni vastaan käyttökokemuksia ja mielipiteitä asiasta!

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_keittiö

Keittiön värimaailma ei varmaankaan jäänyt teille epäselväksi ja tyyli on myös aika hyvin selvillä näiden kuvien perusteella :). Jännää ja ihanaa tämä suunnitteleminen!

Nyt tuli väsynyt ja nälkäinen raksamies vihdoinkin kotiin. Kohta chipsipussi auki ja Narcos-sarjan uusin jakso pyörimään. Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille. 1000 kävijän raja ylittyi viime sunnuntaina, aikamoista!

 

2 thoughts on “Keittiösuunnitelmia

  1. Pingback:Tyylikkäät Habitare-messut – Rakentamassa Suomen 1. Joutsenmerkittyä omakotitaloa

  2. Pingback:Keittiön ja muiden kiintokalusteiden suunnittelun status - Joutsentalo.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *