Jälleen on yksi viikko vierähtänyt, tällä kertaa erittäin kylmissä sääolosuhteissa, mikä osaltaan vaikutti töiden etenemistahtiin. Tavallisten raksalounaiden sijaan lounasta syötiin läheisessä Kiinalaisessa ravintolassa. Mieheni ja timpuri-Lauri ovat viikon aikana pääasiassa työstäneet autotallin kattoa ja kantavaa sisäseinää:
- asennettu pyöräkatoksen kattotuolit
- tehty kantava sisäseinä niin pitkälle kun päästiin ilman portaiden teräksiä jotka saapuvat työmaalle huomenna
- selvitystä ikkunoiden U-arvoista, karmisyvyydestä, toiminnallisuudesta (avattava/ei avattava)
- katon aurinkosähkö- ja aurinkokeräin-asioiden selvittelyä
- räystäiden alapintavaihtoehtoja myös mietitty
Itselläni on viikon aikana ollut hieman motivaation puutetta ja turhautumista hitaalta tuntuvaan etenemisvauhtiin. Haluaisin jo niin kovasti päästä eteenpäin ja odotan malttamattomana että pääsisimme valitsemaan niitä oikeasti näkyviä ja kauniita materiaaleja. Nämä järeät harkot, raudat, valutuennat ym. piiloon jäävät elementit eivät juuri nyt inspiroi. Maksaessani kaikkia rakentamiseen liittyviä laskuja iskee välillä epätoivo; rahaa palaa mutta työmaalla näyttää pitkälti samalta viikosta toiseen..
Talonrakentaminen on matka, varsin pitkä sellainen kun päädytään tämänkaltaiseen toteuttamistapaan. Olemme omalta osaltamme päättäneet asua omassa kodissamme aina siihen asti että uusi kotimme valmistuu, jolloin tavallinen arki pysyy jokseenkin vakaana. Tällä tavoin rakenteilla oleva koti on meille jännittävä lisä elämämme, ei sitä ohjaava tekijä esim. tiukkana aikatauluna tai väliaikaisasunnon muodossa.
Rakentamis-matkamme on tähän mennessä enimmäkseen ollut positiivinen kokemus ja perhettämme yhdistävä tekijä. Näin viiden kuukauden kokemuksella ihmettelen jopa hieman sitä miten paljon itsekin olen siitä nauttinut. Yleensä olen henkilö joka ei pidä keskeneräisyydestä ja haluan nopeasti valmista elämän eri osa-alueilla. Tämä mietitytti minua paljon siinä vaiheessa kun vielä harkitsimme koko projektiin ryhtymistä. Tässä suhteessa olen onnellinen omasta asenteestani. Tähän vaikuttaa varmasti se että elämme keskellä kiihkeintä ruuhkavuosi-aikaa. Arki on hyvin usein kaaosta, eikä mikään tule valmiiksi – juuri siivottu koti on hetken päästä samassa kunnossa kun ennen siivousta ja rauhallinen tunnelma voi hetkessä muuttua täydeksi sirkukseksi. Silti elämä on niin täyttä ja rikasta ja tässä piilee juuri se ydin: elämä ei ole se määränpää vaan tämä matka jota yhdessä teemme rakkaidemme kanssa.
Tänään kävimme tontilla ulkoilemassa. Minä ja mieheni purimme paineita.. eli kiukuttelimme toisillemme, koira harhaili omille teilleen josta kanssaulkoilija torui meitä vihaiseen sävyyn. Tunnelma tietysti tästä vaan parani.. Onneksi maisemat olivat talvisen kauniit ja lapset innoissaan lumesta.
