Treffit talon alla

Viikko on taas vierähtänyt ja työt Joutsentalolla ovat edenneet hiukan lähemmäksi loppusuoraa. Rakennusmies-Sakari on ahkeroinut ulkolaudoituksen parissa ja Timpuri-Lauri on jatkanut laatoitushommia märkätiloissa. Putkimies-Tapio on edennyt autotallin kellarissa lämmitysjärjestelmän parissa ja nyt on vihdoinkin alettu lämmittämään taloa vesikiertoisen lattialämmityksen avulla. Talo on kyllä varsin tiivis ja erityisesti eps-materiaali on todella hyvin eristävä. Talo on pysynyt lämpimänä, jopa välillä kuumana vain muutaman sähkölämmittimen avulla, viime aikoina ainoastaan yhden lämmittimen avulla kovista pakkasista huolimatta.

Näin jälkiviisaana voidaan todeta että teknisen tilan sijainti erillisen autotallin kellarissa on vaikeuttanut ja hidastanut töitä jonkun verran, kustannuksista puhumattakaan. Toiveena meillä kun oli ettei tekninen tila söisi asuinneliöitä talosta. Meidän lämmitysratkaisuilla koneet ym. putket todella vaativat tilaa, joten olen kuitenkin tyytyväinen etteivät ne sijaitse talossa. Silloin olisi esimerkiksi arki-eteinen jäänyt vain haaveeksi..

Perjantaina Timpuri-Lauri asensi talon ensimmäisen ulko-oven arkieteisen sisäänkäyntiin. Olemme niin tyytyväisiä valittuun oveen, näyttää täydelliseltä! Pääsisäänkäynnin ovi tulee olemaan identtinen mutta 10 cm leveämpi.

Haapsalu Uksetehtaan Diplomat -ovi ulkoapäin vasemmassa kuvassa ja sisältäpäin kuvattuna oikeassa kuvassa. Ovi on useampaan kertaan öljyttyä tammea ulkopuolelta ja sisäpuolelta samaa tammiviilua kuin muut tammenväriset sisäovet.
Spa-osaston laatoitus meneillään. Saunan lattia laatoitetaan samalla Pukkilan Reload Sand -laatalla mutta pienemmässä koossa, joka mahdollistaa tavallisen lattiakaivon. Valittu laudemalli peittää saunan lattian lähes kokonaan.
Timpuri-Laurin kaunista työnjälkeä viittä vaille loppusilausta! Olen todella tyytyväinen että päätimme toteuttaa nuo hyllysyvennykset suihkunurkkauksiin vaikka olivatkin melko työläitä. Nyt ei tarvitse kiinnittää shampoopulloille mitään erillisiä hyllyjä.
Tuliaiset hiihtolomareissulta työmiehille (nautittava työajan ulkopuolella tietenkin :))
Ihana valo joka tietenkin paljastaa vähemmän ihanan rakennuspölyn..
Pyöreä aukko katossa on kaminan hormin läpivientiä varten.

 

Parvekelasin alumiininen asennusprofiili on kiinnitetty parvekkeen lattiabetoniin. Alle piti laittaa korokepaloja, jotta sadevesi pääsee valumaan pois.

Sunnuntai illan ratoksi pääsimme mieheni kanssa ihan kahdestaan raksalle töihin kun Putkimies-Tapio ilmoitti että joitakin putkia talon alapohjassa pitää eristää. Meillä oli siis treffit talon alla – voihan sellaiset näinkin viettää 🙂

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

 

1 thought on “Treffit talon alla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *