Raksaviikot 48-49: Ai mikä juhannus…?

Näillä juhannusjuhlijoilla takuuvarmasti muuttolupa jo saatu! 🙂

Omakotitalon rakentaja ei kansallisia vapaapäiviä tunne, tai ei ainakaan muista. Juhannus hiipi ovelle huomaamatta, ja sen myötä timpuri-Laurin ansaittu miniloma. Raksaviikko 47 olikin rauhallinen. Vaimon kanssa käytiin teippaamassa yhtenä iltapäivänä kaikkiin ikkunoihin suojamuovit. Ja pääsi meidänkin perhe rauhassa juhannussaunaan.

Juhannuksen jälkeisellä raksaviikolla 48 ovatkin hommat menneet sitten hienosti eteenpäin. Uskaltaisinko jopa sanoa että olemme aavistuksen saaneet päivitettyä aikataulua kiinni…(*koputtaa puuta*).

Tavaraa on saapunut taas työmaalle tonneittain, aivan kirjaimellisesti. Tulvari-laatikon lisäksi kaikki sisäseinäharkot saapuivat, laskeskelin että niitä on yhteensä 12.870 kg… Siinäpä sitä treeniä, ne on nimittäin kannettava kaikki käsin sisään. Vaimon kanssa suunnittelimme että reilun viikon päästä, Laurin seuraavan lomaviikon aikana, otetaan todellista crossfit-harjoittelua ja kannetaan harkkoja sisätiloihin kahdestaan.

Tiukka tavoite on tällä hetkellä saada ensi viikon perjantaina ja sitä seuraavana maanantaina lattiavalut tehtyä sekä ylä- että alakerrassa sekä kellarissa. Se tarkoittaa siis että kaikki viemäröinnit, sähköjen läpiviennit, vesiputket ja lattialämmitysputket pitää olla paikallaan.

Näissä asioissa päästiin erittäin hyvin eteenpäin tällä viikolla. Olemme asentaneet routamatot (toimii koko lattian levyisenä irrotuskaistana betonisen ontelolaatan ja lattiabetonin välissä, estäen mahdolliset lämpölaajenemisesta aiheutuvat liikehdinnät, ei ole hyvä että on kaksi betonipintaa vastakkain) ja raudoitusverkot yläkertaan. Sen jälkeen minä olen vetänyt lattialämmitysputkia ja Lauri tehnyt muun muuassa yläkerran valumuotteja ja merkkaillut valukorkoja. Alakerran Unidrain on tukevasti kiinnitetty, yläkerran Unidrain on tulossa työmaalle alkuviikosta. Tulvari-laatikko on myös asennettu ja siihen yhdistetty tarvittavat putket.

Kuluneella viikolla työmaalla on ollut myös putkimies-Tapio töissä useampana päivänä. On tuntunut todella hyvältä tuntuu kun on apukäsiä paikalla ja hommat etenee!

Nyt kesän helteiden saavuttua olen huomannut yhden asian – etelään päin oleva pitkä katto joka tarjoaa suojaa terassille ja parvekkeelle, suojaa myös asuintiloja auringon helteeltä. Sisällä ei ole pakahduttavan kuuma vaan varjoisaa ja miellyttävää. Auringonvaloa tulee kuitenkin mukavasti ja riittävästi sisään. Tämä arkkitehtoninen ratkaisu tehtiin silloin yhteistyössä sekä arkkitehdin että energiasuunnittelijan kanssa, tarkoitus on ettei jouduttaisi käyttämään kuumina ja aurinkoisina päivinä verhoja ja/tai käyttämään ylen määrin energiaa viilennykseen. Tuntuu toimivan suunnitellusti.

Loppuun taas kuvakavalkadia viime viikolta…

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Nyt on ollut pitkiä päiviä työmaalla, kiva saada molemminpuolinen voimahali tyttäreltä. Ei tämä projekti loputtomiin kestä…
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Ensi viikon työlistaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *