Talvi tuli ja hartiapankkirakentaminen sai uusia piirteitä – pienessä pakkasessa ja tuulen viimassa vaaditaan vähän enemmän asennetta, ainakin tällaiselta toimistotyöhön tottuneelta jampalta. Se hyvä puoli tässä on, että ei huvita seisoskella tumput suorina paikallaan kovin pitkään, tulee äkkiä vilu.
Tällä viikolla tehtiin mm seuraavaa:
- niin sanottu saumavalu – tämä oli ihan loistohomma, Ruduksen tilauskeskus teki taikoja ja sai järjestettyä tämän meidän pienen saumavalun isojen työmaiden väliin ja saatiin pumppuauto paikalle jo heti maanantaina iltapäivästä. Tosi hyvä juttu, tiistaina jo taisi alkaa pakkaset ja se olisi tarkoittanut mm sitä että betonin laatu olisi pitänyt vaihtaa pakkasenkestäväksi, joka on kalliimpaa.
- aidan sokkelin kehikko ja raudoitusta (tätä tarvitsee vielä lisätä), tähän sitten ympärille vanerista valumuotti ja betonia täyteen. Rimoitus sitten joskus myöhemmin.
- autotallin kellarin viemäröintiä tulevan lattian alle
- autotallin seinät alkoivat pikkuhiljaa nousta
Samalla pientä tasaista selvittelyhommaa ja asioiden junailua, mm. lattialämmityksen tarvikelistaa LVI-suunnittelijan kanssa (mm tuleeko meille langalliset vai langattomat termostaatit, lopputulos langattomat taloon ja langalliset autotalliin..kai), ikkunoiden karmien värin pohdintaa vs. terassin ja ulkolaudoituksen väri, autotallin oven korkeus (on toki määritelty mutta ei näy missään kuvissa joita käytössä työmaalla), pyöräsuojan rimoituksen tekninen toteutus, paljonko tarvitaan lisää routaeristettä kellarin lattiaan, tehdäänkö vesijohdon suojaaminen lattian alla jäykällä vai taipuisalla suojaputkella…lista tuntuu loputtomalta mutta pakko vaan ratkoa yksi kerrallaan.
Painotan taas että olemme varmaan aika ääritapaus omatoimisuudesta, veikkaan että useimmiten tuonkin luettelon asiat kuuluu johonkin urakkaan / pakettiin – hyvä ratkaisu myös se, päässee todennäköisesti kyllä helpommalla…