Saimme jälleen syyn suunnata Helsinkiin ihan vaan kahdestaan. Tällä kertaa kävimme tapaamassa puuseppää, jonka kanssa suunnittelimme portaita. Olemme päätymässä ratkaisuun jossa ns. leijuvat portaat rakennetaan itse nyt kun ensimmäinen kantava sisäseinä kohta valmistuu. Siihen upotetaan jämäkät metalliputket, jotka muodostavat jokaisen askelman ytimen ja näiden ympärille puuseppä rakentaa puiset kuoret. Palaveri oli mielenkiintoinen ja pääsimme jopa tutustumaan hänen rakenteilla olevaan HEVI Kivitaloonsa Espoossa. Todella tyylikäs hanke, jota voitte seurata osoitteessa http://kaksikivitaloa.blogspot.fi.
Palaverin jälkeen suunnistimme hotellille, jonka maksoimme ”pisteillä”, jotka olivat kertyneet mieheni aikaisemmin tehdyistä työreissuista. Parkeerauksenkin saimme lopuksi ilmaiseksi kun vähän purnasimme hotellihuoneen tukkeutuneesta viemäristä.. Ylimääräisiin menoeriin ei tällä hetkellä ole varaa yhtään.. nimimerkillä auton kyljen juuri naarmuttanut Rouva S..
Tänään kierreltiin hetki kaupungilla, ihan niinkuin ennen vanhaan, jolloin rakentamiseen liittyvät huolet ja valintojen tulva ei paljoa päätä pakottanut. Ihanat pari tuntia, kevensi mieltä kummasti. Minä lunastin joululahjani lempivaateliikkeessä, Herra S surffasi puhelimellaan viereisessä kahvilassa.
Pakollinen pukuhuone-selfiekin otettu, jonka tietysti lähetin makutuomari-siskolleni :). Mukaan tarttui tuo tummansininen neule söpöllä feikki-kauluksella, mainio keksintö äiti-ihmiselle, jolla lähes aina on pieni tuskanhiki päällä lasten kanssa touhutessa… Vaateliikkeen jälkeen miehenikin sai luvan hetken haaveilla Bang & Olufsen -liikkeessä.
Lounasta syötiin kivassa ja kohtuuhintaisessa Sushi-ravintolassa Mikonkadulla.
Nyt odotetaan lasten ja koiran kotiinpaluuta. Pikkuisia on jo kova ikävä!
Hyvää uutta vuotta 2017!