Talo numero 13

Vauhti on tällä viikolla ollut hurjaa. On tehty terassin ruuvipaalutuksia ja talon ulkolaudoitusta. Meillä oli nosturi vuokralla tasan 7 vuorokautta, joten se asetti selkeän aikataulutavoitteen. Viikonloppuhommiksi meni mutta saatiin tehtyä.

(Vinkki tuleville rakentajille: Tämä viime kesänäkin käytössä ollut ja varmaan kymmenissä kuvissa esiintynyt punainen nosturi on siis  saksilava-nosturi, jossa on isot maastokelpoiset pyörät alla ja se tasapainottaa itse itsensä vaateriin vinollakin pinnalla. Työskentelytason saa venytettyä melkein viiteen metrin levyiseksi ja sen saa nostettua myös varsin ylös. Meillä ylimmät talon räystäät oli noin 10 metrissä, johon juuri ja juuri vielä ylsi. Tästä vehkeestä on ollut uskomattoman iso apu – kyllä se taitaa olla niin että rakennustelineiden kasailu on mennyttä aikaa. Nosturin vuokrasimme AH-Liftiltä, heille ihan varaukseton suositus, jos joku tarvitsee nosturia, jolla pääsee epätasaisillekin pinnoille ja jossa iso työskentelytila.)

Viikon symbolisin työ oli tänään asennettu talon katunumero. Se tilattiin Talosomiste-nimisestä nettikaupasta, sieltä saisi vaikka metrin korkuisen talonnumeron. Muuttotarkastus edellyttää että talossa on näkyvä talonumero ja että se on myös valaistu. Meidän pitää vielä asentaa Winledin Hydra 2 W -valo tuohon päälle niin sen asian voi sitten ruksia.

Talon panelointi on nyt lähes valmis, vielä muutama ovismyygi jäljellä. Saatiin aika nätisti paneloitua se itäisen seinän iso liimapuupalkki, lisäksi sinne upotettiin noin 8 metriä pitkä ledivalo. Palkista tuli nyt paljon huomaamattomampi.

Keskiviikkona oli talolla tiiveysmittaus. Se on yksi iso virstanpylväs laadunvalvonnassa – tulos kertoo miten hyvin on onnistuttu sekä eristämisessä että tiivistämisessä sekä miten hyvin ovet ja ikkunat on asennettu ja läpiviennit on tiivistetty. Saimme tulokseksi eli ilmanvuotoluvuksi (q50) 0,67 m3/(h*m3). Passiivitalon raja-arvo on 0,6, joten virhemarginaalin rajoissa saatamme täyttää tuon vaatimuksen. Tulos on kuulemma oikein hyvä. Hyvä Lauri, hyvä Sakari, hyvä Herra S.

Ensi viikolla jännitys kohdistuu IV-koneen käyttöönottoon. Sekin on asennettu jo lähes vuosi sitten mutta sitä ei olla kertaakaan käynnistetty. Muuttotarkastusta varten pitää tehdä sekä koneen / ilmanvaihdon säätö että myös ilmanvaihdon mittauspöytäkirja.

Tällä hetkellä on fiilis että on vähän niinkuin viimeinen ratakierros meneillään mutta loppusuora ei ole ihan vielä auennut. Hommat siis jatkuu..

Ja taas kuvia viikon varrelta, var så goda:

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Terassin perustuksia tekemässä. Rakennusmies-Sakari on loistokaveri, hän osaa käyttää myös kaivinkonetta erittäin hyvin! Se on ollut todella iso apu.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Teemme terassin perustuksen ruuvipaaluilla, mutta joissakin kohdissa oli pakko vähän huijata ja kaivaa kuoppa. Normaalistihan nämä ruuvipaalut kierretään maahan oikeaan korkoon, mutta koska meidän tontilla on ennen ollut iso koulurakennus, on maaperä aivan järkyttävän kovaa, ja paalujen ruuvaus maahan oli lähes mahdotonta. Ekan sateen jälkeen maa kyllä tiivistyy paalujen ympärille ja ne pysyvät varmasti paikallaan tälläkin tavalla.

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Panelointihommia. Siparilan paneeleissa on hyvät pontit, saa paneelit suoraan.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Pikkulintu oli tehnyt talon katon rajaan pesän. Meidän oli pakko nostaa pesä sieltä pois koska se olisi jäänyt laudoituksen taakse. Yritimme rakentaa uuden pesän, mutta valitettavasti se ei koskaan kelvannut tälle linnulle. Sinne jäi nyt muutama muna ilman emoa. Parhaamme yritimme..

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Sähkömiehemme Petri Peltola kytkemässä sitä 8 metrin ledinauhaa. Sakari valvoo.

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Melkein valmis – vielä ovien smyygit.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Tiiviysmittausta varten piti teipata umpeen ilmanvaihdon kanavat, poistoilma suljettiin katolta kun ei oikein pystytty tukkimaan koneesta sisällä. Katto-Kassinen vilkuttaa.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Tiiveysmittauksessa siis suljetaan kaikki aukot ja talo yli/alipaineistetaan. Paineistuskone asennetaan tiiviisti yhteen oviaukkoon.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Tiiviysmittauksen teki Turun Aikuiskoulutuskeskus, samalla se oli opetustapahtuma. Kuvassa tulevia rakennusalan ammattilaisia.
Lapsetkin auttavat muuttolaatikoiden pakkaamisessa..
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Lasten yhteisessä leikkihuoneessa heitä odottaa uusi askartelupöytä

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Symbolinen työ eli talonumeron asennus tehty – vielä odottaa valoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *