Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään erikoista – ja hyvä niin. Olemme keskittyneet rungon rakentamiseen – materiaalit, piirrustukset ja hyväksynnät on, eli ei muuta kuin harkkoseinää pystyyn.
Viime viikolla meinasin että olisimme tällä viikolla jo saaneet 1.kerroksen valukorkeuteen, ihan ei sinne asti päästy mutta ei kyllä kaukanakaan olla, muutama harkkorivi enää – alkaa se jo pikkuhuljaa näyttämään talolta, tai ainakin talon versolta…
Eli tämän viikon tehdyt työt:
– rungon tekoa, melkein on 1.kerros valmis
– ikkunoiden ja ovien paikat kohdillaan ja muutamassa jo valutuetkin
– autotallin kattotuolit tilattu
Tämä viikko on ollut varsin kivaa – on hyvin palkitsevaa tehdä tätä runkotyötä kun todellakin näkee tulokset ja se sujuu varsin ripeään.
Lisäksi tällä viikolla tehtiin lopullinen päätös että meille tulee myös kaikki väliseinät kivestä – tätä oltiin pyöritelty aiemminkin, kivitaloihinkin tehdään usein väliseiniä puurunkoisina ja alunperin ajatuksena oli että jos olisi alakertaan tehnyt kiviseinät (siellä kun on saunaosasto ja märkätiloihin pitää tehdä joka tapauksessa kiviseinät) ja yläkertaan puurunkoiset väliseinät. Puurunkoiset olisivat jonkin verran nopeampi tehdä, ja vähän halvemmat myös, mutta päädyttiin nyt kuitenkin kiviseiniin myös yläkerrassa. Niiden äänieristävyys on parempi, samoin sitovat lämpöä/viileyttä paremmin, kun on enemmän massaa.

Yksi kantava sisä/väliseinä meille tulee, siihen tulee sellaista järeämpää kiviharkkoa. Meillähän on ollut haaveissa sellaiset visualisoinneissakin vilahtaneet ”leijuvat portaat” (ns. floating stairs) kiinnittyneenä juuri tuohon kantavaan väliseinään. Niiden toteuttaminen tässä rakennusvaiheessa lienee huomattavasti helpompaa kuin jälkeenpäin asennettuna ja tätä ollaan vähän pohdittu HEVI Kivitalojen rakennesuunnittelijan, Laurin, kanssa.
Talvirakentamisesta: pitää koputtaa puuta (eli päätä) kun totean että yllättävän hyvin on tämä talvirakentaminen tähän asti sujunut. Ei toki vielä mitään paukkupakkasia ole ollutkaan mutta jotenkin ajattelin että olisin ”hajoillut” työmaalla jo tässä vaiheessa paljon enemmän (no siinä raudotusverkko-hommassa meni kyllä hermo useaan kertaan mutta se ei liittynyt talvirakentamiseen). Kerrospukeutumisella ei ole tullut kropassa kylmä ja kun koko ajan tekee jotain niin ei sormetkaan pahemmin ehdi jäätyä.
Ohessa vaimon ottamia järkkärikuvia aurinkoiselta sunnuntaivierailulta tontilla (jotenkin me sinne aina ajaudutaan välipäivinäkin…). Huomenna jatkuu taas, ei muuta kuin hanaa vaan.
(PS. Kaikille bloggaajille ja nettisivujen tekijöille vinkki ilmaisiin kuvapankkeihin – itselläni on ollut hankaluuksia löytää tekijänoikeuksista vapaita kuvia yleisistä aiheista. WP Turku MeetUp:ssa sain taas Aucorin Teemu Suorannalta erinomaisen vinkin, GitHub:sta löytyy lista erilaisista kuvapankeista: https://github.com/neutraltone/awesome-stock-resources)

