On olemassa arvio että omakotitalorakentajan pitää koko rakennusprosessin aikana tehdä jopa kolme tuhatta valintaa ja päätöstä. Alkaen tontin sijainnista ja päättyen vaikkapa ovikellon malliin ja väriin.
No, viime viikot ovat todellakin tuntuneet siltä. Timpuri-Laurin asennellessa tuulensuojalevyjä kattoon ja primeroidessa räystäitä, olen itse käyttänyt melkein kaiken ajan puhelimessa ja netissä.
Välillä on menty aika syvissä vesissä, kun (valitettavasti) luonteelleni ominaisesti homma on välillä lipsahtanut yksityiskohtien viilaamiseen ja mikromanageeraukseen… No, rikka pois silmästä ja eteenpäin!
Suurimman osan ajasta olen selvitellyt ja miettinyt kylpyhuoneratkaisujen asennusta ja sopivuutta.
Meille on tulossa melkeinpä kaikki hanat ja suihkut piiloasennuksina.
Ja se tarkoittaa sitä, että niitä varten pitää seinien sisään (Suomessa, muissa maissa on vapaampaa) asentaa vesieristettyjä ja tyyppihyväksytettyjä asennuskoteloita.
Näitä bokseja valmistaa Suomessa Joramark-niminen yritys Kuopiossa, ja niitä saa LVI-asennusliikkeiden kautta.
Homma menee näin: ensin valitaan haluttu hana tai suihkumalli. Tämän perusteella tiedetään millainen termostaatti tarvitaan, ja lopulta termostaatin perusteella tiedetään mikä boksi pitää asentaa.
Nämä boksit asennetaan siis väliseinien sisään ja myös vesiputket pitää vetää väliseinän sisällä. Eli ennenkuin lattiavalun voi tehdä, on määriteltävä tarkasti vesijohtojen paikat ja vedettävä ja jätettävä putkien päät lattiasta näkyviin niin, että ne tulevat väliseinien kohdalle ja horisontaalisesti termostaatin kohdalle.
Tästä syystä olen pitänyt ”holdissa” lattiavalua ja homma työmaalla vähän jumittaa.
Unidrain vai Geberit
Toinen tarkkaa suunnittelua vaatinut asia on ollut suihkutilojen seinän viereen asennettavat suihkukourut. Virallinen termi taitaa olla linjalattiakaivo. Myös nämä pitää asentaa oikeaan paikkaan ja vieläpä oikeaan korkoon ennen lattiavalua. Myös kiinnitys pitää tehdä napakasti, jotta eivät pääse lattiavalun aikana liikkumaan.
Näiden suihkukourujen toimittajia löysin kourallisen Suomessa: Unidrain, Geberit, Blücher ja Aco.
Kaikki on kyllä hienoja! Omakotitaloihin veikkaan että päävaihtoehdot ovat Unidrain ja Geberit.
Yksi syy miksi lopulta päädyimme Unidrainiin oli se, että se on putkimiehellemme tutuin vaihtoehto. Ja ehkä Unidrain on myös aavistuksen muita edellä designin suhteen, toki nämä ovat mielipideasioita.
Unidrainin asennuksen liittyen pientä päänvaivaa aiheuttaa se, että meillä ei tuota suihkuseinää ole vielä olemassa. Väliseinät rakennetaan vasta lattiavalun jälkeen, joten meillä asennetaan ensin seinäkouru ja sitten vasta seinä… Tuo on nyt kannakoitava esim. kierretangoilla ontelolaatasta oikeaan paikkaan ja korkeuteen. Unidrainilla on myös saatavana asennuselementti, minulle ei ole vielä ihan selvinnyt että miten sitä käytetään mutta siitä voi olla isokin apu.
Muissakin blogeissa on näistä suihkukouruista mainittu se, että jos (eikun KUN) asennus ja lattiavalu onnistuu, niin näiden avulla voidaan tehdä märkätilojen lattiavalun kaato seinää kohden, joten märkätiloihin voidaan asentaa isoja laattoja.
Perinteinen sääntö on että jos tehdään tavallisella lattia/suihkukaivolla (tiedätte sen pienen 10-20 cm viemärikaivon) niin pitäisi valita pieniä 10 x 10 laattoja, jotta lattiakaadot saadaan tehtyä viemärin ympärille. No, uskoisin että huolellisella käsityöllä isompiakin laattoja voi käyttää, mutta näiden pitkien suihkukourujen kanssa hyvinkin isojen laattojen asennus onnistuu.
Hommat on tosiaan jumittanut työmaalla ylläolevista syistä ja minun vatuloinnin ja fundeeramisen takia… Viikonloppuna tulee putkimies käymään ja käydään läpi valitut tuotteet ja tarkat vesi- ja viemärijohtojen paikat (merkkasimme tänään tussilla timpuri-Laurin kanssa väliseinien paikat, käsienpesualtaiden ja suihkujen keskikohdat yms. lattiastryroksiin) ja ensi viikolla toivottavasti putkimies voi asentaa vesi- ja viemärijohdot alakertaan. Sitten päälle loput lattiaeristeet, niiden päälle sähköjohtojen asennusputket jotka menevät lattian alla (ainiin, myös nämä olen käynyt läpi sähkömiehen kanssa), siihen päälle raudoitusverkko ja niihin kiinni lattialämmitysputket. Ja sitten voi tehdä lattiavalun.
Ensi viikolla päästään työmaalla taas parempaan vauhtiin. Liukuovetkin ovat tulossa Virosta, joten kiireitä tulee riittämään – ja se on hyvä parin viikon henkilökohtaisen vatuloinnin jälkeen!