Raksaviikot 1 vuosi, 10-11 viikkoa: STRESSI!! (ja mikä siinä rakentamisessa oikein stressaa)

Tässä on ollut pientä radiohiljaisuutta, syynä on ollut – stressi.

Rakennnusblogeja ja keskustelupalstoja paljon lukeneena uskallan sanoa että aika monessa rakennusprojektissa tulee takaiskuja, joillekin pienempiä ja joillekin suurempia. Hiuksia nostattavimmat tarinat olen lukenut Mika Raution blogista, jossa hänelle erinäisten käänteiden jälkeen tuli vesiliittymä maksamaan noin 50.000 eur sekä Villa Painajainen -blogi, jossa meni sitten aivan kaikki metsään ja asia päätyi käräjäoikeuteen (kaikkea hyvää blogin kirjoittajalle Petelle). Toisilla on sitten pienempiä vastoinkäymisiä aikataulujen, materiaalien, huonon työjäljen tai muun kanssa. Ja joillain menee kaikki aivan putkeen.

Kuluneen parin viikon aikana ovat sattuneet meidän ensimmäiset isommat takaiskut. Tähän asti. Vaikea sanoa mihin suuruusluokkaan ne kuuluvat mutta ei nyt ihan pieniä juttuja ja ketutus on kyllä ollut melkoinen.

Hyvä uutinen on se, että kaikki on ollut korjattavissa. Eli asiaan:

Takaisku 1: viemäri

Noin vuosi sitten asensimme maatöiden yhteydessä viemäriputket maan alle talon ja autotallin kellarin, eli teknisen tilan, väliin. Samassa asennettiin koko joukko muitakin putkia.

Jo jonkin aikaa sitten selvisi että viemäriputken ”kaadot” saattavat olla pielessä. ”Kaato” tarkoittaa siis sitä että putken pitää olla pienessä, noin 1-2 cm per metri kaltevuudessa koko matkan kaupungin viemäriliittymään asti, jotta vesi ja jätökset menevät vessan huuhtelulla perille asti kaupungin jäteliittymään ja mitään tukoksia ei tule. Jos kaatoa on liikaa, niin sekin on huono juttu. Seuraavassa jäteaiheinen kuvaus, pohjautuen keskusteluihin putkimiehen kanssa (saa hypätä yli 🙂 ): vessanhuuhtelu aiheuttaa ”vesiaallon” putkessa ja tarkoitus on että jätteet tavallaan ratsastavat tuon vesiaallon harjalla tai mukana koko matkan kaupungin liittymään asti. Jos kaatoa on liikaa eli putki on liian jyrkässä kulmassa alaspäin, voi käydä niin että vesi livahtaa jätteiden alta karkuun ja paketti jää matkan varrelle viemäriputkeen. Näin jos tapahtuu monta kertaa niin sekin voi muodostaa tukoksen.

Syystä tai toisesta tuo meidän viemäriputkitus talon ja kellarin välissä oli päässyt painumaan ja taipumaan. Yksi syy on ollut se, että koska kaivurikuskin päivähinta oli melkoinen niin pyrin silloin maatöissä ripeyteen. Tässä kohtaa se on saattanut kostautua, koska putken alla oleva täyttömaa (kapillaarisora lähinnä) on vajonnut. Tai sitten savipohjaisessa maassa niin olisi käynyt joka tapauksessa, mene ja tiedä. Joka tapauksessa yksi putkista oli taipunut mutkalle alaspäin ja jätti vaaratilanteen että siihen saattaisi ajan mittaan tulla tukos.

Päädyin siihen että ei auttanut muu kuin kaivaa auki tuo kohta, vaihtaa taipunut putki ja tehdä huolellisesti maatäytöt putken alle ja ympärille uudestaan. Ei ihan pieni homma ja tietenkin otti päähän melkoisesti.

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Tämä vääntynyt putki vaihdettiin.

Loppujen lopuksi aikaa tähän kului noin viikko. On tavallaan huvittavaa että putken asentoa ja kallistuskulmaa muutettiin kolme senttiä (!) alaspäin. Ja työaikaa kului yhdeltä mieheltä neljä päivää ja kaivurihommia yksi päivä.

Nyt tuo on kuitenkin tehty ja olen hyvin helpottunut tästä. Perjantaina puolilta päivin päästiin takaisin jatkamaan normaalia etenemistä.

Takaisku 2: vesijohtojen eristys

Vaihdoimme aika alkuvaiheessa projektia putkimiestä ja kvv-vastaavaa. Juuri tuon vaihdon aikaan teimme näitä edellämainittuja putkitöitä talon ja kellarin välillä. Vesijohtoja varten asensimme suojaputket, jotka olisi pitänyt eristää. Näin ei kuitenkaan tehty jonkinlaisen kommunikaatio katkoksen johdosta. Mene ja tiedä..tämänkin suhteen on syytä katsoa peiliin.

Vedimme viime viikonloppuna putkimiehen kanssa vesijohdot noihin suojaputkiin talon ja kellarin väliin, ilman eristystä. Maanantaina timpuri-Lauri rupesi ihmettelemään että eikös niihin vesijohtoihin pitänyt tulla lisäeriste. Ja luojan lykky että hän sitä ääneen ihmetteli.

Nyt nuo vesiputket pitää vetää pois suojaputkista, eristää esimerkiksi Armaflexillä ja työntää takaisin. Armaflex-eriste on ulkopinnaltaan mattapintaista ja lisää putkien läpimittaa noin 4 sentillä. Jää nähtäväksi, saammeko niitä työnnettyä käsin takaisin suojaputkien läpi talosta kellariin. Tämä on siis vielä edessä.

Mikä siinä rakentamisessa oikein stressaa?

Viime viikkoina olen valitettavasti ollut usein kuin myrskyn merkki, en vähiten kotioloissa. On se tosi ikävää kun tällainen kohtuullisen rauhallinen ja uskoakseni luonteeltani hyvinkin ystävällinen kaveri muuttuu stressin myötä tylyksi ja poissaolevaksi ja pahimmillaan ilkeäksi ihmiseksi kotioloissa ja muutaman kerran myös työmaalla.

Stressin sietokyky on ihmisillä erilainen, itse ehkä sijoitun tässä mielessä johonkin keskikastiin. Ihan pienistä en hätkähdä mutta en stoalaiseen tyyneyteenkään pysty. Tämä rakentamisen stressi on kuitenkin jotenkin erilaista kuin mikään muu tuntemani stressi tähän asti. Rupesin oikein pohtimaan että millaista se on ja mikä sen oikein aiheuttaa? Yritän tässä listata asioita joista kaikista yhdessä rakentamisen stressi ainakin itselleni muodostuu:

  • Tekemisen ja päätösten peruuttamattomuus

Olen kirjoittanut tästä ennenkin. Itse työskentelen päivätyönäni IT-alalla, ja siellä muutosten ja lisäysten tekeminen jälkikäteen on useimmiten aika helppoa. Lisätään järjestelmään uusi moduli, muokataan koodia tai asetuksia, muutetaan Powerpointin tekstiä.. Painetaan Save-nappia ja asia kunnossa.

Rakentamisessa on toisin. Ylläoleva viemärinkorjaus-urakka osoittaa sen hyvin. Jotta viemäriputki saatiin 3 senttiä alemmaksi niin se edellytti paljon töitä. (Lokakuisessa sateessa, saanen lisätä…)

  • Asioiden ja tekemisen riippuvuussuhteet

Tämä on osittain sama asia kuin edellinen. Jos laitamme tällaisen lattiakaivon niin se tarkoittaa että emme voi valita jotain tiettyä kylpyammetta. Jos halutaan korkeampi katto, ei ilmastointiputkia  voikaan asentaa kyseiseen tilaan. Jos halutaan liukuovi ulos niin aukosta pitää tehdä 4 senttiä suurempi kuin lupakuvissa tai muuten näkyviin jää kynnys ja siihen lyö varpaansa viikottain. Usein nämä tilanteet huomataan vasta jälkikäteen sen myöhemmän työvaiheen aikana. Ja ajallista eroa voi helposti olla puolikin vuotta.

  • Omat rahat

Talon rakentaminen on useimmille ihmisille elämän suurin investointi. Jokainen päätös tarkoittaa rahassa jotain, suuntaan tai toiseen. Jokainen kaivurin tai nosturin vuokraus maksaa, materiaalivalinnoilla on iso kustannusvaikutus, samoin rakenneratkaisuilla. Miten optimoin kuljetuskustannuksia, mistä saan hyvät rakentajan alennukset, minkä valmistajan routamaton valitsen… Itse koen tätä kustannuspainetta oikeastaan päivittäin. Kokonaisuuksien teettäminen urakoissa tai pienurakoissa lieventää tällaista stressiä, projektin kokonaiskustannusten suhteen en osaa sanoa. Kai sitä jotain tilastojakin löytyisi vertailusta urakkahinnat versus tuntitöinä teettämiseen ja materiaalien hankkimiseen itse.

  • Kontrolli (tai sen puute)

Mitä enemmän ulkoistaa ja mitä pienempiin urakoihin töitä jakaa, niin sen vähemmän kontrollia on itsellä. Hyvin tehdyillä sopimuksilla tätä stressiä saa hyvin vähennettyä. Itse olemme teettäneet urakkatöinä erittäin vähän. Kontrolli on tässä mielessä ollut hyvä.

  • Vieras ala – asioiden hahmottamisen erittäin nopea tahti

Ostipa sitten talon avaimet käteen -projektina, teetti urakkana tai teki kaiken itse, niin asiakokonaisuuksia on pakko opetella. Tarjouspyyntöjä tai sopimuksia ei voi tehdä, jollei ymmärrä mitä on hankkimassa. Ja millaisia vaikutuksia tehdyillä sopimuksilla saattaa olla muihin kokonaisuuksiin ja myöhempien työvaiheiden aikataulutukseen.

Avaimet käteen -malli on hyvä, jos kustannus on hyväksyttävissä ja on ymmärrys siitä mitä rahalla saa. Riittävän ymmärryksen saavuttaminen edellyttää edes jonkin verran asioihin perehtymistä.

  • Tämä on maraton – projektin kesto on yksinkertaisesti pitkä

Avaimet käteen -mallillakin rakennusprojekti on pitkä, alkaen tontin hakemisesta, talon suunnittelusta, kilpailuttamisesta, materiaalivalinnoista ja niin edelleen. Vuosi lienee aika minimi, joillain se on useita vuosia.

  • Päätösten määrä – lista vaan jatkuu ja jatkuu

Meidän valitsemalla tiellä, jossa lähdetään toteuttamaan yksilöllistä arkkitehdin suunnittelemaan taloa, on päätösten määrä sanalla sanoen valtava. Tästäkin olen aiemmin kirjoittanut. Valintoja tehdään arkieteisen koosta siihen ovikellon malliin ja väriin. Ja rakennustöiden aikana pohditaan mitä moninaisimpia asioita, kuten tälllä hekellä sitä että miten asennetaan kaiteen kiinnitysprofiili lattiaan niin, ettei se puhkaista lattialämmitysputkia. Lista tuntuu lähes loputtomalta. (Mutta kuten talon rakentaneet tuttavani ovat muistuttaneet, kyllä se joskus loppuu!)

  • Vasaralla peukaloon lyöminen tekee kipeää

Jos itse osallistuu paljon rakennustöihin kuten minä, niin rakentaminen työnä tarjoaa isoja onnistumisen tunteita ja aikamoista verenpaineen nostatusta. Kuluneen viikon lapiointi lokakuisessa sateessa oli aika kypsää hommaa. Samoin jos jotain yrittää tehdä ja se vaan ei onnistu (joku reuna jämppää vastaan, rälläkkä lipsahtaa väärään kohtaan, sormet jää tavaroita kantaessa oven väliin yms) niin voimasanoille on käyttöä.

  • Tavallinen arki jatkaa eloaan

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä on se normaali elämä, joka jatkaa etenemistään projektin ohessa. On kaupassa käyntiä, 5-vuotissynttäreitä, korvatulehduksia ja vanhempainiltoja. Jossain tässä välissä pitää ehtiä tekemään kaikki taloon liittyvät asiat, valinnat ja päätökset. Useimmiten iltaisin.

 

Kaikki ei aina mene ruusuilla tanssien. Onko tämä sitten kaiken vaivan arvoista? Usko on todella kova että kyllä on! Odotan sitä hetkeä kun istun uudessa saunassa ja nojaan lauteilla taaksepäin – ja ehkä avaan yhden Kukko Pilsin.

Eli tästä taas eteenpäin, edessä odottaa uusia onnistumisen tunteita ja varmasti myös tilanteita jossa ottaa päähän niin että silmät menee kieroon. Kuullostaa elämältä…tosin tuplavoimakkuudella soitettuna!

Loppuun taas kuvia parin viime viikon varrelta, kovin ovat kaivuupainotteisia…

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Tähän asti pääsin lapiolla, noin 6 tuntia ja muutamilta neliöiltä sain kaivettua maata 30 cm kerroksen routaeristeeseen asti. Sitten meni hermo ja hankin tontille pienen kaivurin. Lapioiminen on oikeasti todella kovaa hommaa!
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Routaeristeen jälkeen meni taas lapiohommiksi, kun maa on täynnä putkia ja niitä piti varoa. Vääntynyt viemäriputki oli noiden punaisten eristettyjen putkien alla.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Sieltä se vajonnut ja vääntynyt putki löytyi, ei muuta kuin irti ja vaihtoon.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Tässä mallaillaan ensin lankun kanssa kaatoja. Päällä menevät osa energiapaalujen putkista.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Sisäpuolelta piti seinää piikata auki ja tehdä reikää kolme senttiä suuremmaksi alapuolelta. Piikkauskone painaa aika hemmetisti!
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Uusi viemäriputki kannakoitiin reikänauhalla varmuuden vuoksi talon anturaan, joka onneksi oli aivan putken vieressä.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Valmis ja palattu lähtöpisteeseen.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Työmaa on miellyttävän liejuinen tällä hetkellä, ei kovinkaan häävi keli tehdä maatöitä…tai siirrellä neljän tonnin nosturia.

3 thoughts on “Raksaviikot 1 vuosi, 10-11 viikkoa: STRESSI!! (ja mikä siinä rakentamisessa oikein stressaa)

  1. Kiitos rehellisestä tekstistä! Siinä aukeaa hyvin, millaista ahdistusta rakentaminen maallikolle aiheuttaa. Myös meillä rakennutettiin arkkitehdin suunnittelema talo, ja koska rakennusliikkeiden tarjoukset koko urakasta olivat aika kalliita, piti työt jakaa pienempiin osiin. Stressiä riitti aika ajoin mainitsemiesi seikkojen lisäksi siitäkin, kun piti miettiä, mistä löytää tekijät mihinkin vaiheeseen. vieläkin kismittää, miten moni firma jätti kokonaan vastaamatta tarjouspyyntöihin. Lisäksi näin maallikkona opin arvostamaan niitä urakoitsijoita, joilla oli itsellään tietoa, taitoa ja viitseliäisyyttä ehdottaa omia parannusehdotuksia tai vaihtoehtoja, jotta kaikkea ei tarvinnut selvittää itse.

    Päätösten määrä on kyllä ihan valtava, ja joissain kohdin meidän oli pakko antaa vain mennä. Jos oltaisiin oltu lapseton pariskunta, olisi voinut nyhertää jokaikisen päätöksen kimpussa tuntikausia, mutta kun talossa asuu pieni ihminen, ei haluttu, että myös hänen elämänsä kärsii – vaikka totta kai rakennusprojekti näkyi myös hänelle, ei siitä mihinkään päässyt.

    Tietysti haluaa, että se kerran elämässä rakennettava koti on täydellinen, mutta täydellisyyteen pääsee onneksi monia reittejä pitkin, ja täydellisellekään ei ole onneksi yhtä, tarkkaa määritelmää:) voimia koko perheelle, ja kiva, että ehdit päivittää myös blogia kaiken kiireen keskellä – on ollut mielenkiintoista lukea Joutsenmerkki-rakentamisesta!

    1. Moi Paula!
      Kiitos kommenteista ja olen kanssasi todellakin samaa mieltä.

      Kyllä meilläkin jo joissakin asioissa ollaan annettu mennä. Ei vaan pysty tekemään kovin laajamittaisia kartoituksia eri vaihtoehdoista. Ja kyllä, aktiiviset urakoitsijat ovat todellakin arvokkaita! Lisäksi on niin että tuo viitseliäisyys ja eri vaihtoehtojen punnitseminen ja ehdottaminen tuntuvat kulkevan käsi kädessä myös huolellisuuden kanssa. Nämä ammattilaiset haluavat ihan oikeasti hetken miettiä että mikä tässä olisi järkevintä ja asiakkaalle hyvä ratkaisu ja haluavat myös tehdä hyvää jälkeä. On ihan oikeasti sanottava että meillä lähes kaikki urakoitsijat/työntekijät ovat olleet ja ovat tällaisia. Mutta juuri kuten sanoit, se on todella vaatinut valtavan ison työn löytää nämä neulat tai sanoisinko kultahippuset heinäsuovasta ja vielä yrittää ajoittaa aikatauluja sopiviksi.
      Monet tekijät ja firmat ovat tosiaan unohtaneet / jättäneet tekemättä sovitun tarjouksen, mutta itse en ole juuri tästä asiasta kovasti stressiä ottanut (muista asioista sitten kyllä senkin edestä!), tilanteet vaihtuu niin tekijöillä kuin rakennuttajallakin niin nopeasti että ehkä se vähän kuuluu alan luonteeseen.
      Miten hienosti kirjoititkaan tuosta täydellisyydestä ja sen monista kasvoista! On todella paljon itsestä kiinni että jääkö kiinni johonkin ratkaisuihin jotka nyt ei sitten ehkä olleet aivan kuten alunperin ajateltiin. Onnellisuus ei tule täydellisyydestä – vaan jostain muusta, sisältäpäin, omista ajatuksista ja suhtautumisesta. Täydellisyyteen on hyvä pyrkiä mutta siihen on absoluuttisesti ajateltuna oikeastaan mahdoton päästä. Ja ei saa pettyä jos ei tule täydellistä. Italiailaisen sananlaskun opein: ”Täydellinen/paras on hyvän pahin vihollinen”.
      Hyvää syksyä, me täällä jatketaan vielä puristusta!
      Yst terv Herra S.

  2. Pingback:Raksaviikko 1 vuosi, 13 viikkoa: Déjà-vu - Joutsentalo.fi

Vastaa käyttäjälle Herra S Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *