Raksaviikko 38 – räystäitä ja rappausasioita

Lauri on jatkanut kuluneella viikolla räystäiden tekoa. Aika hidasta hommaa kun korkeutta on 8-10 metriä, siinä korkeudessa liikkeet hidastuu ja pitää keskittyä koko ajan.

Itse olen tehnyt pieniä paikkaus- ja viimeistelyhommia ulkoseiniin liittyen. Räystäiden alla olevien viimeisten harkkojen sahausta ja asentelua, joitakin paikkausvaluja käsin, eli ruuvinväännin-vispilä-ämpäri -pelillä.

Perjantaina meillä oli siivoustalkoot – suurkiitos kaikille osallistuneille sukulaisille!! Voin sanoa että tuntui henkisesti todella hyvältä kun saatiin koko työmaa siivottua yhteistyöllä, nyt on mukava jatkaa ensi viikolla. Yksi roskalava tuli taas täyteen.

Talkoiden tärkein hetki eli kahvitauko.

Selvitettäviä asioitakin on ollut viikon varrella, muun muassa

  • kulkuaukon toteutus yläpohjaan eli ”ullakkotilaan” joka jää kattotuolikolmioiden väliin.

Tämän voi tehdä (ainakin) kolmella tavalla: kulkuluukku ulkoseinään tai sisäpuolinen kattoluukku tai ulkopuolinen kattoluukku. Arkkitehti oli sen merkannut jo lupakuviin kattoluukkuna, en ollut sitä itse edes tajunnut, piipun vieressä oli pieni merkintä.

Rakennussuunnittelijan mielestä tämä on myös helpoin tapa toteuttaa tuo rakennusvalvonnan edellyttämä pakollinen kulkuaukko. Hintakaan ei ollut kattopeltitoimittajalta paha, noita on siis ihan tehdasvalmisteisia, mukaan tulee tiivistysnauhat yms. Eli tässäpä taas yksi vinkki, jota meidän kokemuksen puolesta voi ehdottaa – meidän suunnittelijat siis suosittelevat tätä pakollista kulkuaukkoa toteutettavksi katolle ja hinta oli ainakaan meidän kattotoimittajallamme Virte-Metalli Oy:llä vain muutamia satasia.

  •  ulkopuolen rappaus

Uskomatonta kyllä, talon ulkopuolisen rappauksen voisi toteuttaa jo nyt tulevana kesänä! EPS-harkkoseinien ei tarvitse kuivua, joten jos vain saamme aikataulut onnistumaan niin tavoite olisi tehdä talon ulkorappaus jo nyt kesällä. Mahtavaa.

Olin hieman huolissani että mitenköhän mahdan löytää Joutsenmerkki-hyväksyttyjä rappauslaasteja, primereitä ja muita tarvittavia aineita ja mahtaakohan tulla kova paperisota.

Mutta nyt osoitti Joutsenmerkin rakennusmateriaalitietokanta vahvuutensa! Ruotsalaiselta Sto Scandinavia AB:lta (Suomessa Sto Finexter Oy) löytyi tietokannasta kaikki tarvittavat materiaalit hyvän ja kestävän rappauksen tekoon! Ja siis kaikki nämä tuotteet ovat läpäisseet tiukan ympäristöystävällisyys-seulan. Tuplamahtavaa!

Kyseisten tuotteiden pitäisi olla myös erittäin laadukkaita, Sto on yleinen merkki rappausurakoitsijoiden parissa ja ne Ston tuotteet jotka tietokannasta löytyivät, ovat heidän ihan ykköstuotteitaan. Ympäristökriteerit on täyttänyt muun muuassa Sto Lotusan K -ulkopinnoite, jossa on jokin erikoinen pinnoite, mikroskooppisen pieniä ”piikkejä” pinnassa, jolloin lika huuhtoutuu sateen mukana pois.

Rappaushan on yksi niitä hommia talonrakennuksessa joka useimmiten teetetään urakkana. Jotkut rohkeat tekevät myös itse, mutta kyllä meillä ajatus on teettää tämä ulkopuolisena urakkana, sen verran iso, aikaavievä ja myös ammattiosaamista vaativa työ on kyseessä.

Urakkatarjoukset ovat yleensä avaimet käteen -periaatteella, xx euroa per neliömetri, sisältäen kaiken eli materiaalit, työt ja telineet. Kannattanee kuitenkin vähän kysellä urakoitsijoilta että mitä materiaaleja käyttävät ja ehkä jopa pyytää tarjousta että tehdään ”parhailla materiaaleilla”, materiaalin osuus ei ole kokonaisurakassa hirvittävän iso ja, ymmärtääkseni, materiaalien kestävyydessä ja erityisesti likaantumisherkkyydessä on eroja. Taas kerran aihe josta pitäisi nopeasti omaksua keskeiset asiat järkevän päätöksen tekoon…

Nyt sitten pitäisi löytää hyvä ja luotettava urakoitsija vielä. Ja jolla olisi kesälle vielä tilaa kalenterissa. Ulkorappauksen aikaikkuna on käytännössä kesä ja alkusyksy, sen tekemisessä pitää olla lämmin ja kuiva ilma.

Räystäitä. Työskentely näissä korkeuksissa on varovaista.

4 thoughts on “Raksaviikko 38 – räystäitä ja rappausasioita

  1. STO:n kamat on hyviä, suosittelen kanssa vahvasti verkottamaan kun saattaa kutistumahalkeamia tulla näihin styroksiharkkoihinkin (itsellä tosin kokemusta vain Lammin kivistä). Meillä verkotettiin kaikki seinät sekä sisällä että ulkona eikä kutistumahalkeamia ole ollut.

    Toinen homma on pieneläin/lintujen suojien asentaminen kattotuolien väliin seinälinjoille, muuten on pääskyset tekemässä pesiä ensi keväänä ja oravat samoissa hommissa yläpohjassa. Itse asensin tuplaverkot (haponkestävästä) silmäkoolla 10mm x 10 mm… Pientä hätävarjelun liioittelua mutta eipä ole mikään noista mennyt läpi

    1. Kiitos, aivan loistavia huomioita! Tuo verkotus oli suunnitelmissa ja hyönteisverkotkin on rakennekuvissa, vaan tuota haponkestävää verkkoa en ole tullut ajatelleeksi. Kyllä tuonne katollekin tulee monta ”komponenttia” kattopeltien lisäksi! On kukkopuuta, maskilautaa, hyönteisverkkoa, läpivientejä, tuulensuojalevyä, lumiesteitä… Muistatko kuka teillä teki rappauksen?

  2. Tasoitetyö Kai Juntunen teki ulkorappauksen ja hyvä tuli.

    Verkot kannattaa tosiaan ottaa happoisena vaikka ”vähän” on hinnaneroa, koska sinkityt ym. alkavat aikojen saatossa valuttaa mukavat ruskeat liemet rappauksille. Katsokaa myös että kaikki naulat ym. tulevat putsattua ennen rappausta koska sama ilmiö eli ruoste puskee ennemmin tai myöhemmin läpi…

    1. Arvostan, kiitos!! Ja joo, on jo näin 8 kk:n rakentamisen jälkeen jonkinmoinen aavistus että mitä tarkoittaa hinnanerossa ”vähän”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *