Raksaviikko 1 v ja 1 vk: Takkapohdintoja

Projektijuna, pyörät pysyneet koko ajan liikkeellä vaikka vauhti on vaihdellut.

Vuosi rakentamista tuli siis viikolla täyteen. Projektijuna on edennyt välillä hitaammin ja välillä nopeammin mutta juna on pysynyt koko ajan liikkeellä.

Saimme uuden vahvistuksen kun rakennusmies-Sakari tuli töihin. Sakari aloitti samantien sisäseinien muurauksella, joten eipä siinä ihmeempiä ihmetelty, hommiin vaan.

Tällä viikolla ollaan muurattu sisäseiniä, asennettu ja tiivistetty höyrynsulkumuovia kattoon (Rani Plastin höyrynsulkumuovi ja Tectisin Sitko Flex -höyrynsulkuteippi). Kummatkin ovat OK kriteerien suhteen ja oikein lujan tuntuisia tuotteita. Joramarkin boksit (niitä piiloasennettavia hanoja varten) myös asennettu sekä joitakin vesijohtoja vedetty.

Myös timanttiporaus-mies kävi tekemässä muutaman reiän taloon ja autotalliin.

Takan ja horminkin voisi jo periaatteessa asentaa, sitten olisi kaikki katon läpiviennit tehty. Todennäköisesti tehdään kuitenkin vain varaus hormin läpiviennille tässä kohtaa ja hormin ja takan asennus vasta aivan loppuvaihessa. Hormivalmistaja löytyi alle parin kilometrin päästä! KM-Hormi tekee hormeja melkeinpä missä värissä vain, meillä tavoitteena mattamusta, jotta sopii takan väritykseen.

Takaksi olemme kaavailleet sisustuksellista ”kamiinaa”, ei lämmöntuottoon tarkoitettua varaavaa takkaa. Pohdimme aluksi tätäkin asiaa ja tulimme lopputulokseen että emme ole sen luonteisia että jaksaisimme huolehtia siitä että takkaa käytettäisiin useasti ja tasaisesti. Meillä takka tulee olemaan lähinnä ”tulenkatselulaite” silloin tällöin.

Takaksi (vai onkohan tämä enemmänkin kamiina) olemme kaavailleet kuvanmukaista Skanthermin mallia, nimeltään ”Elements 603 Tunnel”.

Kaavailemamme takka/kamiina Skantherm Elements 603 Tunnel. Kuvalähde Skantherm.de.

Tulevat päivät jatketaan sisäseinien ja höyrynsulun parissa. Kun sisäseinät ovat pystyssä niin alkavat ensimmäiset sähköjohtojen vedot. Ne tehdään lähes kaikki ”yläkautta” eli kattojen alaslaskuissa. Harkkoihin pitää leikata rälläkällä pistorasioiden ja katkaisinten kohdalle aukot ja asentaa onttoihin harkkoihin suojaputket. Sen verran on tullut nyt leikattua näitä kiviharkkoja sisäseinien rakentamisen yhteydessä että nämä roilotukset ei tunnu enää missään…itse pohdin aluksi näitä ”roilotuksia” kovinkin työlääksi asiaksi jos kivitaloon päätyy, mutta ei se ole ollut iso nakki. Erittäin äänekästä hommaa tosin.

Sähköjen osalta liittyy Joutsenmerkin kriteeristöön vain yksi vaatimus – sähköjohtojen, kaapeleiden ja suojaputkien pitää olla halogeenittomia. Ja loppuun infopläjäys että mitä tämä suomeksi tarkoittaa: Halogeenittomat kaapelit eivät sisällä PVC:tä ja niiden valmistusmateriaalit ovat helposti kierrätettäviä. Ne eivät myöskään sisällä esim. lyijyä, elohopeaa tai bromattuja palonestoaineita. Niiden savunmuodostus on vähäistä eivätkä ne levitä paloa nipussa. Ainakin seuraavilta valmistajilta löytyy halogeenittomia kaapeleita: REKA (ainakin HHJ Ultralight ja XCMK-HF), Nexans (EQQYB Easy). Muitakin on.

Ja loppuun taas kuvakavalkadia aherruksesta…

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Höyrynsulkumuovin asennusta. Kunhan yhden sivun saa menemään suoraan niin loppu on helppoa, niiteillä vaan kiinni kattotuoleihin. Lopuksi tarkka ja tiukka teippaus niin että KAIKKI reunat ja läpiviennit ovast tiiviitä.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Höyrynsulkumuovin päälle koolaus, tässä käsittelyssä autotallin katto.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Seinien muurausta. Hienosaumalaastilla kiinni ja korokekiiloja ja vatupassia käyttämällä suoraan.
Sisäseinien suhteen ollaan jo loppusuoralla, ihan mahtavaa!

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi

joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Meillä on ulko-ovi! Väliaikainen raksaovi tosin.
joutsenmerkitty_omakotitalo_joutsentalo_rakennusblogi
Kahvitaukojen miehitys; Timpuri-Lauri, Rakennuttaja/Apupoika-Herra S, Rakennusmies-Sakari

5 thoughts on “Raksaviikko 1 v ja 1 vk: Takkapohdintoja

  1. Tuota takkaa kannattaa funtsia vielä, meinaan varaava takka luovuttaa lämpöä sisäilmaan hitaasti ja ei-varaava puskee lämmöt ns. ”laakista”. Se on vähän ikävä jos sitten yhden pesällisen jälkeen on +30 celciusta olohuoneessa. Nykyään tosiaan saattaa olla sellaisiakin takkoja jotka puskevat lämmöt savupiipun kautta suoraan pihalle, mutta siinä tapauksessa palamiseen kuluva ilma lähtee kanssa ”lämpöineen” sisätiloista…

  2. Takka yleensäkin, varaava tai ei, imee tehokkaasti lämpimän ilman kämpästä pihalle. Takalle pitäisi järjestää oma ilmansyöttö suoraan ulkoa, jotta se ei vedä lämpötasetta miinukselle.

    1. Morjes Juha ja Ville! Kiitos huomioista, tarjositte taas vähän lisää stressin aiheita :). Olette siis aivan oikeassa tässä. Schiedelillä löytyisi hormisysteemi Rondo Air, joka ottaisi tuloilman myös katolta (http://www.schiedel.fi/tuotteet/savuhormit/uudisrakentaminen/rondo-air). tuo on vain kohtuullisen iso neliskulmainen torni.
      Juteltiin LVI-suunnittelijan kanssa ja hän kyllä suositteli tuota Rondo Airia mutta päätettiin että me mennään nyt ihan perinteisellä, mahdollisimman pienellä hormilla. En tiedä olisiko enää edes voinut muutoksia tehdä. Availlaan sitten tarvittaessa ikkunoita takan polttamisen jälkeen, vaikka se energiataloudellisesti onkin hölmöläisen hommaa.
      Hemmetti että sitä pitää (pitäisi) ottaa huomioon monta asiaa tässä rakentamisessa – ja mieluiten suunnitteluvaiheessa…

  3. Itse en seuraavaan taloon välttämättä edes takkaa laittaisi, kun nyt on huomannut että eipä siitä juuri hyötyä ole kun on maalämpö.

    Takka DVD:llä säästää helposti yli 10k€, ja sille DVD:lle on takaisinmaksuaika samaa luokkaa eli lähestyy ääretöntä…

    1. Kyllä se näin alkaa olemaan kun talot niin tiiviitä ja maalämpö toimii. Takka-DVD:). Sitä oliskin komiaa katsella takka-rahoilla ostetulla 100 tuuman telkkarilla…

Vastaa käyttäjälle Herra S Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *