Alkuviikko kuvina

Tontilla hommat etenevät. Ilmojen puolesta on ollut todella vaihtelevaa, välillä sataa ja on syksyisen kylmä ja välillä, kun aurinko paistaa, on täysi kesä jälleen. Ampiaiset kiusaavat heti kun ilmojen puolesta olisi kiva tehdä hommia. Niitä on todella paljon ja ne ovat melko aggressiivisia.

Kotirintamallakin riittää hommia. Kuopuksella (1v8kk) on alkanut uhmaikä ja kaikki kiukuttaa. Tyhmänä aloitin pari viikkoa sitten päivätutista vieroittamisen ja yötutista/päikkäritutista ei luovuta sitten millään kun se kerran on saatu suuhun. Itkupotkuraivarit ohjelmassa siis kahdesti päivässä + kaikki ne muut kiukuttelut mitä ihmeellisimmistä syistä. Itsepäisenä en kuitenkaan luovuta kun tutista vieroitus jo kertaalleen aloitettiin. Yö-/päikkäri-tutista ei vielä luovuta, minä vaan en jaksa valvoa nyt kun tekemistä muutenkin riittää.. Ehkä sitten kun talo on rakennettu, tai viimeistään sitten kun poika menee kouluun..

Esikoisella alkoi tänään päiväkerho kesätauon jälkeen ja olin jo mielessäni suunnitellut että nukkuisin pitkästä aikaa itsekin lyhyet päikkärit. Kahvikupin ehdin juoda rauhassa (arjen luksusta sekin!) mutta sitten kuopus päättikin jo herätä. Better luck next time siis..

 

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi
Sami, Joutsentalon tuleva asukas (vasemmalla), timpuri Lauri Pennala, nollaE:n Nikolas Salomaa, HEVI Kivitalojen Lauri Pöyhönen eilen tontilla.

 

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblog

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi
FinnEPS ja HEVI Kivitalojen omistajat ensimmäistä kertaa vierailemassa tontilla

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_antura

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_antura

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_antura

 

Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_energiapaalu
Energiapaalukollektori
Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_energiapaalu
Energiapaalukollektorien asennusta teräspaalujen sisälle
Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_energiapaalu
Seuraavaksi teräspaalu täytetään sementillä
Joutsenmerkitty omakotitalo_rakennusblogi_antura
Minäkin pääsin hetkeksi raksahommiin kun Isoisä vei lapset rautakauppaan. Nyt on kädet vesikelloilla.. Tässä siis lapioin soraa anturaharkkojen tueksi etteivät ne liiku kun seuraavaksi valetaan.

 

Huomenna jatkuu, sekä tontilla että kotirintamalla 🙂

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *